Lapset tuovat toivoa vankila-isällekin
Kuten päihdekuntoutumisessa myös rikostaustaisten miesten kuntoutumisessa isäidentiteetin vahvistaminen voi edistää elämänmuutoksen tekemistä. Suomalaisessa haastattelututkimuksessa isien puheissa on toistuvasti noussut esiin, kuinka yhteydenpito lapsiin auttaa heitä jaksamaan, oli kyseessä sitten tapaaminen kasvokkain tai kortti kotoa.
Eri vankiloissa mahdollisuudet yhteydenpitoon lasten kanssa vaihtelevat huomattavasti. Haastavat olosuhteet voivat hankaloittaa yhteydenpitoa konkreettisesti, mutta myös henkisesti. Isä voi kokea, ettei halua tavata lastaan vankilaympäristössä, tai lapsi itse voi olla haluton kohtaamaan.
Vankila- ja rikostaustaisten isyyden tukemisessa korostuu lapsen edun ensisijaiseksi asettaminen, mikä johtaa joskus siihen, että on parasta olla kannustamatta isän ja lapsen välistä yhteydenpitoa. Isyyden tukemista voidaan kuitenkin harjoittaa myös siinä tapauksessa, että isä-lapsi -suhdetta ei ole mahdollisuus edistää. Tällöin korostuu mahdollisuus puhua isyyden kipeistä tunteista, etsiä lapsinäkökulmaa ja vahvistaa miehen pyrkimystä elämänmuutokseen.
Vaikka rikostaustaisen isän yhteys lapsiin voi olla katkonaista, vähäistä tai kokonaan katkennut, isän rooli voi olla hänelle itselleen olemassa olosuhteista riippumatta.
Kokemusisän tarina: Rikostaustainen isä
Pelko ja viha olivat tuhota koko elämän – isyys pelasti vankila- ja väkivaltakierteeltä: ”Tätä en mokaa”
”Minulla on kolme lasta, vanhimmat ovat 26- ja 22-vuotiaita, nuorin on 1,5-vuotias. Kahden ensimmäisen lapsuusajat istuin lähinnä lusimassa tai tekemässä rikoksia, ellen sitten ollut vetämässä päätäni täyteen joko viinalla tai huumeilla. Kolmannen lapsen kohdalla päätin, että tätä en mokaa. Ja se päätös on pitänyt, vaikka ero lapsen äidistä tulikin, niin elämä pysyi siitä huolimatta hallinnassa.”
Oli myös hetkiä, kun vankilassa selviämässä käynyt Jarno olisi halunnut tavata lapsiaan, mutta usein hän ajatteli suojelevansa lapsiaan, kun ei ota mitään yhteyttä. ”Vankilassa ollessa ei halunnut altistaa lasta vankilaympäristölle. Lapselle sellainen ajatusmaailma voi näyttäytyä hylkäämiskokemuksena. Postikortinkaan lähettäminen voi antaa viestin, että muistaa lastaan.”
Apu tuntui aluksi turhalta. Jarno oli aikonut monta kertaa lopettaa rikollisen elämänsä, mutta kaikki yritykset olivat epäonnistuneet. Eräällä kerralla hän meni vankilassa tapaamaan vankilan psykologia, jonka luona hän aluksi omien sanojensa mukaan ”nauroi takaraivollaan”.
”Paatunut vanki ei monesti jaksa noista innostua, olin taas kyyninen, menin vaan vaihtelun vuoksi sinne katsomaan, mitä siellä sillä kertaa olisi. Kuitenkin siinä tapaamisessa aloin hieman ymmärtää asioita. Suurimmalla osalla vankilan iseistä on halu muuttaa lastensa elämää paremmaksi. Mutta siinä unohtaa oman hyvinvointinsa. Aloin ymmärtää, että jos oma hyvinvointi on kunnossa, niin vasta sen jälkeen voi olla hyvä vanhempi lapsille.”
Vankilasta päästyään mm. Isän näköinen -hanke sekä Vuolle Setlementin Via Vis –väkivaltatyön hanke ovat auttaneet Jarnoa uuden elämän uusissa kuvioissa. Isyyden rooliin kasvaminen voi muuttaa ihmisen koko tavan ajatella olemassaoloaan. Elämäntapavangin rooli peittää usein koko ihmisen identiteetin omissakin silmissä. Tuettaessa vanhemmuuden ja isyyden roolia rikosrooli identiteettinä pienenee, ehkä jopa lopulta häipyy kokonaan.
”Kannattaa kokeilla monenlaista apua, mitä mieleen vaan tulee. Kaikki vankilassa lähtee usein nihkeästi liikkeelle, mutta pikkuhiljaa asiat voivat alkaa sujua. Yksikin onnistuja on tärkeä, sen rinnalla voi olla kymmenen epäonnistujaa, mutta onnistujat kannattaa muistaa!”
Ote blogista, julkaistu aiemmin Isän näköinen -hankkeen sivuilla.
