Isien masennus voi oireilla eri tavoin kuin äideillä
Pienten lasten isien masennuksen on todettu olevan alidiagnosoitua ja -hoidettua. Noin 10% isistä kärsii jonkinlaisista synnytyksen jälkeisistä masennusoireista. Neuvoloissa masennusseulaa ei ole isille yhtä yleisesti käytössä kuin äideille.
Vauvan myötä erityisesti isän mielialan laskulle altistavat elämäntilanteen yleinen mullistuminen, parisuhteen ongelmat, tunne- ja hoivataitojen puute sekä jaksamisen ongelmat.
Isien masennus voi osittain oireilla eri tavalla kuin äideillä ja johtua eri asioista, joten sen huomaaminen voi vaatia tarkkuutta ja tiedostamista. Miesten masennus voi näkyä yleisempien masennusoireiden lisäksi stressikynnyksen madaltumisena, alkoholin väärinkäyttönä, selittämättöminä kiukunpurkauksina, levottomuutena ja vetäytyneisyytenä.
Kokemusisän tarina: Isyys ja masennus
Esko on 36-vuotias mies, jonka elämässä asiat olivat vielä muutama vuosi sitten kohdallaan. ”Oli hyvä työ, vaimo, oma talo ja toinen lapsi oli juuri syntynyt. Sitten vaan nousin yhtäkkiä yksi aamu, ja en löytänyt syytä miksi nousisin ylös ja lähtisin töihin. Nyt siitä on mennyt 8 vuotta masennuksen kanssa.” Esko jäi pian työelämästä pois ja on osallistunut perheen arkeen vaihtelevasti. Vuosi sitten tapahtunut avioliiton päättyminen ja vuoroviikottaiseen yhteishuoltajuuteen siirtymä on avannut osaltaan henkisiä lukkoja, olo on nyt parempaan päin. Esko onkin ollut jo enemmän mukana lasten asioiden hoidossa ja toimii myös mielenterveysvertaisena.
Esko pääsi nopeasti masennuksen alettua terapiaan ja hän on osallistunut monenlaisiin tukimuotoihin vuosien varrella, ammattilaistuen lisäksi vertaistukeen verkossa ja kasvokkain. Vertaistuen hän on kokenut erittäin hyödyllisenä, tapaamiset ovat tarjonneet tilaisuuksia, joissa voi jakaa itsestään. ”Kyllä se on niin uskomattoman tärkeää. Siinä tulee se fiilis, ettei ole yksin niiden ajatustensa kanssa. Huomannut että muilla on ihan samoja huolia.”
Alussa Esko ei edes ajatellut, että on kyse masennuksesta. ”En ollut edes kuullut siitä termistä aluksi.” Hän on päätellyt, että kyseessä on ollut osaltaan burnout. Esko kertoo eläneensä ”mustavalkoisessa maailmassa”, jossa raskas ja jatkuva töiden paiskiminen on ollut rutiinia, ja lisäksi toiminut muun muassa luottamusmiehenä ja vapaalla remontoinut kotia. Kuorma kasautui, ja lopulta Esko paloi loppuun, vaikka pitikin työstään. Hän ajattelee, että kokemus että liittyy varmasti mieheyteen ja etenkin suomalaiseen mieheyteen. ”Kyllä se miesmalli mikä itselläkin on ollut, että isä on tehnyt kaiken, eikä ole ikinä valittanut mistään. Itselläkin ollut fiilis, että mun pitää hoitaa talo ja lapset ja olla vastuussa siitä kaikesta.”
Ammattilaistuki on ollut hyödyllistä, mutta isyyden käsittely on aina jäänyt katveeseen: ”Isyys aiheena ei ole tullut missään esille. Ei kyllä kukaan ottanut esiin lasten näkökulmaa ja jaksamista kotona, että kyl ainoa mistä puhuttiin, oli miten pääsee takaisin töihin.” Varsinkin jälkikäteen mietittynä Esko kokee, että isyyteen olisi ollut hyvä keskittyä enemmän, koska se on ollut tärkein asia, jota hän on pohtinut yksin vuosien ajan. Huolta ja syyllisyyttä on aiheuttanut etenkin sen käsittely, miten masennus vaikuttaa lapsiin. ”Kyllä ehdottomasti on ollut mielessä, että lapset kasvaa, kriittisiä vaiheita. Että syyttää itseään joka aamu, millaisen isän mallin ne saavat, kun isä vain makaa eikä käy töissä.” Huoli on ollut suurta, vaikka lapset ovat saattaneet suhtautua tilanteeseen hyvin neutraalisti.
Ilman tukea Esko ei ole saanut yksin työstettyä ajatuksiaan: ”En varmaan silloin osannutkaan sanoa niin voimakkaasti että tämä isyys on ongelma ja siihen tukea kaipaa. Eihän niistä ajatuksista itsensä kanssa pääse eteenpäin.” Hän kannustaakin siihen, että isille kriiseissä olisi tärkeää aktiivisesti tarjota tilaa käsitellä isyyttä, ja ennen kaikkea tuen pitäisi löytää isät. ”Koska en usko että moni lähtee sitä itse hakemaan. Monet tilanteet voi olla sellaisia, että itse ei edes osaa kysyä sitä. Sitä tärkeämpi se olisi ajoissa nostaa esiin. Oli se taho terveyskeskus tai työterveyshuolto tai muu, että kysyttäisiin mites kotona ja miten lapset? Toisi esiin sen, että ne on tärkeitä asioita ja siihen on apua, jos sitä haluaa.”
Vaikka Eskolle itselle kyseessä ei ole ollut suuri haaste, hän kokee, että miehillä usein on varmasti kynnystä nostaa esiin masennustaan tai ongelmiaan. Tämä näkyy jo siinä, että hän on ollut ainut mies monissa vertaisryhmissä. Hän uskoo myös, että masentuneisiin miehiin ja isiin voidaan suhtautua yhteiskunnassa eri lailla naisiin verrattuna. ”Miehillä ei ole samanlaista oikeutta olla heikko. Päinvastoin, jos osoittaa olevansa hauras tai ettei jaksa tai jotain muuta, ei siihen varmasti reagoida samalla lailla. Yhteiskunta ja ajatusmaailma jossa minäkin elän, jostakinhan se tulee. Siitä ei saa samalla tavalla empatiaa, luulen.”
Esko haluaakin nyt osaltaan vertaistoiminnassa ja muualla nostaa miesnäkökulmaa esiin. ”Samalla rikkoa sanomatonta perinnettä mitä me kannetaan mukanamme koska isät ja isoisät on olleet tietynlaisia, vaikka se ei mitenkään liity nykyyhteiskuntaan vaan se on sellaista taakkaa vaan.” Esko pyrkii myös isänä muuttamaan mieheyden mallia. ”Kyllä niin kun oon läheinen poikien kanssa, halaan niitä ja suukotan niitä ja osoitan sitä mahdollisimman paljon, koska en ole saanut itse ikinä sellaista, niin sitä suuremmalla syyllä. Että pyrkii osoittamaan sitä, että miehet pystyy osoittamaan tunteitaan.”
Haastateltu Isän näköinen -hankkeessa 2019
