Kokemus vanhemmuudesta syntyy usein isälle äitiä myöhemmin
Kokemus vanhemmuudesta ja sen alkamisesta voi syntyä isällä myöhemmin ja toisella tavalla kuin äidillä. Nainen valmistautuu vanhemmuuteen koko raskausajan. Isän suhde lapseen vahvistuu usein sitten, kun vuorovaikutus ja leikki lapsen kanssa mahdollistuu.
Tämän eritahtisuuden tiedostaminen voi auttaa työntekijää mutta myös pariskuntaa. Varhaisen vuorovaikutuksen merkitystä on myös hyvä painottaa ja tukea isiä aktiivisesti vanhemmuuteen.
Lapsen syntymä voi olla myös miehelle omalla tavallaan raju kokemus. Raskausajan myötä äiti on usein esimerkiksi valmiimpi lapsen tulon aiheuttamaan unirytmin muutokseen. Isälle muutokset konkretisoituvat äkillisemmin syntymän myötä, ja uuteen tilanteeseen pitää sopeutua hyvin nopeasti.
Usein raskausaikana keskitytään äidin ja syntyvän lapsen hyvinvoinnin tarkkailuun. Isälle saatetaan antaa tehtävä tukea ja tarkkailla äidin hyvinvointia, mutta isän hyvinvointiin ei välttämättä tulla kiinnittäneeksi riittävästi huomiota.
Tunne osallisuudesta alkaa kasvaa raskauden aikaisten neuvolakäyntien aikana. Niillä voi siksi olla joko kannustavaa tai etäännyttävää vaikutusta isäidentiteetin kehittymiselle. Neuvolakokemukset ovat vanhempien ensimmäinen kontakti lapsiperhepalveluihin, joten kokemus voi ohjata vanhemmuuden roolien jakautumista. Riskinä voi olla isän jääminen vanhemmuudessa enemmän syrjään.
Tunteet ja mielikuvat ovat molemmille vanhemmille tärkeitä erityisesti raskauden alussa, ja ne voivat olla voimakkaitakin, riemusta järkytykseen, ilosta huolen kokemiseen. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja oikeita, niin isälle kuin äidillekin. Esimerkiksi ultraäänitutkimukset ja -kuvat, äidin vatsan kasvu ja vauvan sydänäänien kuuntelu voivat konkretisoida isälle vauvan odotusta. Toiminnan kautta valmistautuminen voi muutenkin olla osalle isistä luontevaa, esimerkiksi vauvan tarvitsemien tarvikkeiden hankkimisen muodossa.
Äidin varhaisempi vanhemmuuden kokemus ja äidin vahvempi huomioinen raskausvaiheessa voivat johtaa helposti siihen, että äiti ottaa suuremman ja aktiivisemman vastuun vanhemmuudesta myös jatkossa; työnjako vakiintuu, vaikka vanhemmuuden kokemus vahvistuisikin isällä myöhemmin.
Vanhemmuuden kokeminen (Rytköstä, Saneria & Tikkaa 2011 mukaillen)
